tiistai 15. elokuuta 2017

Vapaus

Niin paljon kuin kirjoittamisesta pidänkin,  monen työteliään kuukauden jälkeen koittanut vapaus tuntuu melkoisen mukavalta. Olen ehtinyt lukea toisten tekstejä, mihin kirjoittamiskiireessä en edes uskalla ryhtyä. Olen sienestänyt liki sekopäisenä tästä äkillisestä runsaudesta ja jopa katsellut muutamia suosikkisarjojani Areenasta. "Kat hattumpaa, ei hattumpaa." kuten Paloheimon runon teksti vakuuttaa. Tosin se jatkuu: "Titä jellonakt minäkin entin luulin". Jellonia ei sentään ole ollut näköpiirissä.

Sen sijaan jalohaikara on ollut täällä Mäntyharjun "lauhkeassa tai trooppisessa" ilmastossa uusi tuttavuus. Harmaa- ja kaulushaikarat ovat vanhoja tuttuja, mutta nyt tyylikäs jalohaikara ilmestyi maisemaamme. Kaunis on hän.

Voi sanoa, että oli jo korkea aika myös päästä tekemään normaalisti kevättöihin kuuluvaa mökkitontin siistimistä. Sitä tein tänään. Eilen koettelin kuntoani Repoveden ihanan luonnonsuojelualueen mäkisessä maastossa ja totesin sen pahasti rapautuneen kaiken koneella istumisen seurauksena. On syytä ottaa keuhkojeni hapenottokyky vakavasti, etten rapaudu lopullisesti.

Luonto on ollut jälleen kerran armollinen. Lämmintä ja aurinkoista vihdoin nyt, kun ehdin siitä nauttimaan. Myrskykin meni ohi tavallisena räväkkänä ukkosena aiheuttamatta mitään vahinkoa. Meillä on täällä tosin suotuisa mikroilmasto, sillä toisella suunnalla on Salpausselän jatke ja toisella pitkä järvi, joten ukkoset eivät yleensä vaivaudu päällemme.

Vakaviakin asioita olen ehtinyt pohtimaan. Olen surrut sitä, miten ainakin televisio ymmärtää satavuotiaan itsenäisyytemme korostamisen jatkuvaksi sarjaksi sotatapahtumien kertaamista. Eikö paljon paljon paljon tärkeämpää olisi kertoa rauhanomaisista saavutuksista, miten niihin on päästy, keitä voimme kiittää niistä monista hyvistä asioista, jotka olemme saaneet ja saavuttaneet. En halua mitätöidä sodissa tappamaan pakotettujen miesten kärismyksiä, mutta en liioin halua sodista ja tappamisesta yhä vain, itsenäisyyspäivästä toiseen, vuodesta toiseen puhuttavan ihannoiden, juhlittavan aseita esittämällä ja kalistelemalla. Ihailen mieluummin rauhan tekoja. Mutta milloin niistä puhutaan ja milloin kerrotaan niiden sankareista? Nyt olisi oikea aika.



sunnuntai 6. elokuuta 2017

Mökkihommia

Kun aloittaa alkukesäisin yleensä hoidettavat hommat elokuun puolella, vetää vähän kiireeksi. Eivätkä usein ropsahtelevat sadekuurot juuri asiaa auta. Kaiken lisäksi nettiyhteys oli pitkään vain uudessa kännykässä eikä sen jakaminen läppäriin meinannut onnistua viisaammiltakaan. Lopulta ongelma sentään ratkesi. Nyt toimii.

Tosin juuri tällä hetkellä olen taas kaupungissa käymässä. Täälläkin on yhtä ja toista sellaista, jota mökiltä käsin ei voi hoitaa. Parin päivän päästä sinne takaisin.

Täällä hoidettaviin asioihin kuuluu Sirkan taitto, jonka pitäisi tulla huomenna. Kunnon tulostin on vain täällä. En osaa oikolukea kunnolla kuin paperilta, tai näköjään en ihan kunnolla siltäkään, jos kerran läpi pääsee niin harmillisia kirjoitusvirheitä kuin se yksi ikävästi puutteellinen luku Hiljassa on. Onneksi sentään on jo ollut sitä ennen oikein.

Luonnon  omaa kalliotekniikkaa Turunvuorella, Mäntyharjulla
Mökillä onkin sitten mietittävä ihan muuta. Miten saan maastosta liiterin kulmille aikamoisen määrän koivujen pätkiä, jotka ovat harmillisen painavia. Miten ehdin ja jaksan kerätä kaikki kantarellit, joita nousee suorastaan hurjaa vauhtia. Ahomansikoitakin on poikkeuksellisen paljon. Ja muuten täällä kaupungissakin sisäpihan viinirypäleeseen on tulossa kaikkien aikojen rypälemäärä. Jos vain ehtivät kypsyä syksyllä. Ei tämä hidas kesä siis kaikella tavalla huono ole. Luonto kukoistaa.

Harri Tarkan kuvittama lastenkirjakin lähti muutamalle kustantamolle. Saapa nähdä, kuka sen julkaisee. Kuvat ja värimaailma ovat kyllä tosi kivoja, joten en ole oikeastaan huolissani sen suhteen. Nyt tekeekin mieli taas tehdä ainakin lapsille lisääkin. Mietin nuorillekin, mutta tämä mietintä on vasta myssyasteella.

Eipä siis muuta kuin sieni- ym-nautintoja itse kullekin!