keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Niin kaunis on maa

ja hyvin vihreä. Ei se mitenkään sureta. On huvittavaa kipittää tähän vuodenaikaan kevyissä lenkkikengissä koiruuden kanssa, jolla on paljon enemmän haisteltavaa tässä maisemassa. Tai mistä minä tiedän. Voihan olla, että lumiseen aikaan jokainen tuoksahdus on moninkertainen ja siksi erityisen kiintoisa.

Pimeys tietysti vähän rassaa, mutta kaksi viikkoa auringossa helpotti tilannetta huomattavasti. Työskenneltyä tosin en saanut niin paljon kuin suunnittelin, sillä olin taltioinut pilveen paljon työmateriaalia, joka ei sitten auennutkaan. En tiedä miksi, varmaan vain heikkojen nettiyhteyksien vuoksi.

Toisaalta  rehellisesti sanoen, olen viime aikoina miettinyt aika rankasti työni järkevyyttä. Tai ei, en juuri tämän meneillään olevan, sillä vaikka tämän kanssa on tehtävä taustatyötä taas tavallista enemmän, se on tavattoman antoisaa. Opin itse koko ajan valtavasti, ja toivottavasti myös pystyn välittämään tietoa lukijalle helposti omaksuttavassa muodossa. Kuten olen jo muutaman kerran kertonut, henkilöni on yksi Suomen ja koko maailman ensimmäisistä naiskansanedustajista ja hänen elämässään totisesti riitti käänteitä, vaarallisiakin.

Miettimään on sen sijaan pannut se, että viimeisin kirjani on yli kuudestakymmenestä kirjastani ensimmäinen, joka ei ole näkynyt missään. En ole uskaltanut kysyä, onko sitä kukaan ostanutkaan, sillä eivähän ihmiset osaa näkymätöntä kysellä. Siinäkin on kuitenkin tosipohjainen tarina, josta itse innostuin kovasti, eikä kirja ole sen lukeneilta saanut huonoja arvioita. Silti sitä vain ikään kuin ei ole.

Mitä ihmettä tapahtui?

Vaihdoin tosin pienempään kustantamoon, mutta se on hyvämaineinen ja hyvä se onkin, työntekijät ehdottomasti ammatti-ihmisiä. Kustantamossa ei siis ehdottomasti ole syy. Enkä minä kirjoittajana ole miksikään muuttunut. Kirjoitan niin kuin ennenkin. Kai kadonneen nimikin on syytä mainita: Voidaan kutsua ulkopuolelle lain.

Jos joku osaa arvailla vastauksia, valista vaivaista, ole kiltti.

Kaikesta huolimatta joulu on edessä tuossa tuokiossa. Joulumieli on jo tuvassamme, vaikka sitä ei tässä kirjoituksessa nyt paljon näy. Ehkäpä olikin parasta kirjoittaa tästä asiasta suht hyvällä mielellä, ettei tullut liikaa naristua.

Joulun rauhaa ja monia ilonpipanoita itse kullekin säädylle. Olen saamassa pian uudet pohjat tähän blogiini ja ensi vuonna otan tavakseni kirjoittaa säännöllisesti. Se on uudenvuoden lupaukseni tai uhkaukseni, miten vain.

Voi oikein hyvin!