maanantai 30. marraskuuta 2015

Alkuun zen-tarina

Aina välillä juuri luettu hyvin vanha teksti osuu tähän päivää liiankin hyvin. Kunpa vain osuisi nyt mahdollisimman monen lukijan käsiin. Jukka Kemppisen vuonna 1976 ilmestynyt Zen-kertomuksia Kiinasta ja Japanista sisältävä Pyhä kilpikonna laahaa häntäänsä -kokoelmasta tämä pieni tarina:

Nobushige, soturi, tuli Hakunin luokse temppeliin ja kysyi:
- Onko totta, että taivas ja helvetti ovat olemassa?
- Kukas sinä olet? Hakuin kysyi.
- Olen samurai.
- Vai vielä samurai! Kenelle tuollainen mies kelpaisi. Naamasikin on kuin kerjäläisen.
Nobushige alkoi punottaa ja aikoi vetää miekkansa huotrasta. Hakuin jatkoi:
- Ja miekkakin sillä on oikein! Tuollaisella kapineella minun kaulani ei katkea.
Kun Nobushike kiskaisi miekkansa esiin, Hakuin huomautti:
- Katso, tuossa on helvetin portti.
Samurai hätkähti, työnsi miekkansa tuppeen ja kumarsi mestarille.
- Ja tuossa taivaan, sanoi Hakuin.

Tuohon ei ole lisäämistä.

Ja vielä toinen:

Suurella tiellä ei ole portteja
siihen yhtyvät tuhannet polut.
Joka astuu portittomasta portista
kävelee keveästi maan ja taivaan välillä.

Portittomasta portista en ole astumassa, mutta ylihuomenna pääsemme keveyteen maan ja taivaan välillä, eli kahdeksi viikoksi aurinkoon. En ota arkihuolia mukaani, mutta kirjalliset työt otan. Samoin monta kirjoitustyöhöni liittyvää kirjaa ja tutkimusta, onneksi digitaalisina.

Jos siellä on hyvä nettiyhteys, saatan kirjoittaa matkaraporttia, mutta jos jo hotellitiedoissa varoitetaan hitaasta ja pätkivästä yhteydestä, se tuskin onnistuu. Joulunalushälinästä selviämme näin ainakin melkoisen vähällä.

Voi siis hyvin ja muista, että lähtöpäivämme on myös Anelma Unelma -noidan nimien päivä!

maanantai 23. marraskuuta 2015

Kuin keväällä

Tunne ei suinkaan johdu yksinomaan siitä, että tänäänkin paistaa aurinko. Se on onneksi tänä syksynä jaksanut pitää mielialaa parempana kuin yleensä tähän pimeimpään aikaan. Silti olen alkanut olla hankala asuinkumppani, sillä tulevan kirjan rakenne on askarruttanut jo kauan, ja hermot kiristyneet sitä mukaa.

Olen tässä pohtiessani ehtinyt tehdä jo likipitäen liikaa taustatöitä. Kotona on moni nurkka kohentunut, vanha kikka yrittää rauhoittaa omaatuntoa, kun kirjoittaminen ala sujua. Nyt siihen vihdoinkin pääsen.

Koska:
Viime yön nukuin pitkästä hyvin ja pitkään. Aamulla herätessäni alitajunta oli vihdoin toiminut. Rakenne oli selvänä edessäni, ja ainakin juuri nyt tuntuu, etteihän sitä muuten voisikaan tehdä. Olen lukenut monia korkeakoulujen opinnäytteitä Hilja Pärssisestä, mutta minähän en ole tekemässä tutkimusta. Teen romaania, Hiljan tarinan täytyy tulla siinä kerrotuksi niin kuin minä sen näen.

Jokainen tässä tilanteessa ollut tietää, miten valtavan helpotuksen hetki tämä on. Suuri hankalan näköinen solmu onkin äkkiä auki ja sormet valmiina töihin.

Laulattaa! Sattumalta luin vasta äsken eilisen Hesarin kansisivulla olleen mainoksen "Sydän laulaa" sanoja: "Se laulaa siitä kuinka kaikki järjestyy." Kyllä! - En yleensä katso juuri lainkaan maikkaria, koska korvat eivät kestä mainosten äänen nousua. Varmaankin tätä nyt hoilataan siellä. Minulle riittää tuo ensimmäinen lause vallan hyvin. Ennen pitkää lähes kaikella on tosiaan tapana järjestyä. Ja vaikka se tässä kirjoitushommassa ottaisi aikaa, yleensä se tässäkin tosiaan tapahtuu. Nyt otti vähän tavallista kauemmin, mutta tässä se nyt on.

Laa-la-laa!

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Iloa ja surua

Jaaha, tuskin ehdin kävellä toiseen huoneeseen, kun ihan itse ymmärsin otsikon hölmöyden. Eivät alkuperäisen otsikon iso ja suru ole tosiaankaan mitenkään verrannollisia, vaikka vierekkäin tässä kirjoituksessa ovatkin. Alkuperäinen oli siis Ilo ja suru vieri vieressä. Korjaan!

Välillä tuntuu, että kirjailijat puhuvat tavatessaan ja blogeissaan rahasta aivan liikaa. No, eivät kyllä. Blogeissa ne ehkä nousevat enemmän esiin, mutta tavattaessa ei niinkään. Tietenkin puhutaan murheellisina lukemisen vähenemisestä ja kustantajien tiukentuneista otteista, mutta itse en ainakaan tiedä yhdenkään kirjailijaystäväni ennakkoja, prosentteja, tai käyttöoikeuksista, kirjastokorvauksista, apurahoista ym, eli kirjailijan työstä saamia tuloja. Tietysti muutamat aina näkyvät lehdissä verotuksen valmistuttua, mutta en ole painanut niitäkään mieleeni. Ei yksinkertaisesti kiinnosta.

Sen sijaan kovasti kiinnosti kirjamessuilla Sanaston osastolla saamani aanelonen, jonka toisella puolella oli pallukoina:  Kirjailija luo työpaikkoja. Olen ne tuolla mielen pohjalla jossain tietysti tiennyt, mutta kerralla selkeästi esitettynä ilahduttivat kovasti.

Kirjallisuuden tekijästä lähtee moni työ, ja tässä on luettelo kirjallisuuden luomista työpaikoista:

Kustantamot: kustannustoimittajat, agentit, markkinointi
Kirjapaino
Jakelu, Kirjakaupat
Kirjallisuuden vienti
Kirjastot
Kirjallisuustapahtumat, festivaalit ja messut
TV, radio ja lehdistö
AV-tuotannot: näyttelijät, ohjaaja, tuotanto, markkinointi, elokuvateatterit, muu jakelu
Kirjallisuuden tutkijat
Teatteri: näyttelijät, ohjaaja, tekniikka
Musiikki: säveltäjät, esiintyjät
Muut taiteet

On se vaan aika mahtava lista. Tästä olen iloinen.

Mutta jälleen kerran maailma tulvii hätää. Kauhu on tullut liian lähelle. Ja kuitenkin tämä on pieni tapahtuma verrattuna siihen, mitä Syyriassa tapahtuu kaiken aikaa. En yritä väheksyä Pariisin tapahtumia. Minusta tuskaa ei lasketa määrissä, sillä jokainen julmasti menetetty elämä on yhtä tärkeä. Haluan vain sanoa, että jatkuvia tällaisia kauhuja paenneiden ihmisten auttamisen ei pitäisi olla väärin yhdenkään suomalaisen mielestä.

Ja senkin haluan sanoa, että maailmassa on sittenkin aina enemmän hiljaista hyvyyttä kuin äänekästä pahuutta.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Kirjailija elää - niin millä

Jos vastaan heti tuohon otsikon kysymykseen, on selvää, ettei ainakaan kirjatuloilla. Tuntipalkkaa on turha alkaa laskea, mutta oma valintahan tämä on. Jos on, en ole aina varma siitä, miten vapaavalintaista mikään luova työ on. Sitä on silti tehtävä. Eikä suinkaan aina tuskalla ja hiellä, on tässä hyviäkin hetkiä.

Sanasto jakoi kirjamessuilla kiinnostavan pikku tilaston lainauskorvauksista, jotka ovat piakkoin tilillä. Selvyyden vuoksi sanon, että olen kirjastolaitoksestamme hyvin iloinen ja ylpeä. Mitähän meillä olisi ilman sitä, nyt on edelleen aika mukavasti lukeva kansa. Mutta totta sekin toki on, että hyvä kirjastolaitos ilman kirjastokorvauksia saattaa olla melkoinen leivänkaventaja niin kirjailijan kuin kustantajankin kohdalla. Iloitsen silti jokaisesta lainauksesta, sillä luettavaksihan kirjat on tarkoitettu.

Kyllä vain, tilanne on varsin ristiriitainen pienen kirjailijan kannalta. Senpä vuoksi on syytä ottaa esiin se pikku tilasto lainauskorvauksista Pohjoismaissa tänä vuonna, minkä kirjamessuilla sain käteeni.

Lainausluvut nostavat ensimmäiseksi hymyn huulille. Meillä lainataan kirjoja vuodessa reilusti enemmän kuin missään muussa Pohjoismaassa. Suomen ja Tanskan väkiluku on lähes sama, mutta lainojen ero 20 miljoonaa, Ruotsinkin 9,75 miljoonaa asukasta lainaa 5 miljoonaa vähemmän. Norja jää huomattavasti jälkeen kaikista muista, sillä sen 5 miljoonaa asukasta lainaa vajaa puolet meidän lainoistamme.

Luvut ovat Suomi 95, Ruotsi 90, Tanska 75 ja Norja 40 miljoonaa vuodessa.

Sen sijaan lainauskorvaukset menevät reilusti päinvastoin. Suomessa meille maksetaan 8,2, Ruotsissa 15,1, Tanskassa 22 ja Norjassa 12,5 miljoonaa euroa. Iloitse siitä sitten. Tai iloitsen kyllä näiden muiden maiden kirjailijoiden puolesta. Ja haaveilen paremmasta.

Mutta ihan totta, sanokaapa, mitä meillä olisi ilman kirjastoja!