Kirjailijan ammatti on yllättävän arvostettu Suomessa. Olisikohan se sitä, jos ihmiset todella tietäisivät, mitä aivan tavallinen, kaikissa parras- ynnä muissa valoissa paistattelemattoman kirjailijan elämä sisältää. Hikeä ja tuskaa? No, joo, jos on hikoileva ja tuskaileva tyyppi, mutta epävarmuutta ainakin, epävarmuutta vähän joka vaiheessa.
Suurin osa ihmisistä tietää työnsä tehtyään, onko tulos hyvä vai huono. Ehkä joku kirjailijakin, mutta epäilenpä, ettei kovin isoa huonetta tarvittaisi niiden kirjailijoiden yhteisessä tapaamisessa. Valitettavasti en siihen kokoukseen kuuluisi.
Oikeastaan tätä kuvaa hyvin se, että kun 2002 kirjani Ei ole minulle suvannot oli ehdolla Finlandia Juniorissa, en hetkeäkään ajatellut saavani palkintoa. Silloin ei epävarmuus vaivannut. Jo ehdokkuus oli odottamattoman hieno juttu. Se, että sain palkinnon, taas oli hyvää tuuria. Olin kirjoittanut historiallisen nuorten romaanin, ja giljotiini, Päivi Lipponen, sattui olemaan historian opettaja. Jokainen viidestä muustakin ehdokkaasta olisi palkinnon ansainnut.
Minkä vuoksi sitten minäkään, kokenut ja monia kirjoja kirjoittanut kirjailija, en osaa arvioida oman työni tulosta? Siksikö, että itse tekeminen kestää niin kauan ja kulkee niin monen vaiheen läpi, että asia jotenkin hämärtyy. Vai siksikö, että itse tietää asiaan liittyvästä historiasta liian paljon. Valtavasti on pitänyt jättää pois, ja se jotenkin vaivaa. Vai siksikö, että toisten mielipiteitä nyt vain yksinkertaisesti ei osaa ruveta edes arvailemaan. Tämä asia kiinnosti minua niin paljon, että sitä oli ruvettava penkomaan, mutta osasinko tuoda sen esille niin, että se kiinnostaa muitakin.
Totuus on lisäksi se, että lukija tekee kirjaa hyvin paljon. Jokaisen edessä on vähän erilainen kirja, lukijan kokemusten ja käsitysten kautta luettu. Jos maailmamme eroavat toisistaan paljon, se voi olla virkistävää lukijan kannalta, tai kaikkea muuta. Tuskastuttavaa, joskus jopa raivostuttavaa.
Onneksi näitä ei kirjoittaessaan mieti. Ei tulisi muuten yhtään mitään! Mutta kun kirja on valmis, miettii liikaakin. Kertokaa ihmeessä, mitä piditte. Aina sitä - ehkä, toivottavasti - voi oppia vähän lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti