torstai 29. lokakuuta 2015

Blääh!

Olen kyllästynyt blogini tylsään taittoon (ei mitään muminoita siellä muusta tylsyydestä), joten pyysin apua tämän parantamiseksi. Yritin nimittäin vaihtaa kuvaani, mutta hävitin entisenkin. Jotenkin tämä tosin huvittaakin, sillä olen tehnyt vuosia lehtien taittoa, loppuajat siitä tietokoneella. Nyt olen kuitenkin joko laiskistunut tai liian kiireissäni keskittyäkseni asiaan riittävästi. Saa nähdä, mitä saamme aikaan ja milloin.

Helsingin kirjamessukuhinat antoivat taas uskoa lukevaan ihmiseen. 80 000 kävijää ei voi olla väärässä. Koululaiset täyttivät keskuksen torstaina ja perjantaina ja selvittivät kirjallisuuteen liittyviä tehtäviään. Suvi Ahola oli tehnyt siitä kivan jutun Hesariin. Ilahdun aina, kun kirjallisuudesta puhuttaessa nostetaan kunnolla esiin lapset ja nuoret lukijoina. Siellähän ne tulevat aikuislukijat kasvavat.

Tosiasiassa meillä tehdään paljon ja hurjan monenlaista työtä lasten ja nuorten innostamiseksi. Jos kaikki meneillään olevat eri tavat listattaisiin lyhyine esittelyineen yksiin kansiin, opuksesta tulisi aika tukeva. Eikä tätä työtä tehdä suinkaan markkinamielessä vaan halusta antaa heille tämä niin monimuotoinen kirjojen maailma, josta useimmat meistä nauttivat itse päivittäin. En halua edes pientä hetkeä kuvitella maailmaa ilman kirjoja.

Juuri nyt luen kirjaa, joka kertoo hurjasta Stalinin aikaisesta todellisuudesta Neuvostoliitossa. O. W. Kuusisen toinen vaimo Aino Kuusinen tutustui Moskovan aikanaan moneen älykkääseen ihmiseen. Kerran toisensa jälkeen hän toteaa: "Hänkin katosi Stalinin puhdistuksissa." Aino itse oli vuosia vankilassa tai vankileireillä. Niin rakennettiin uutta uljasta maailmaa. Edellinen lukemani kirja oli Hertta, siis Hertta Kuusisen tarina, jonka kirjoittaja on Heidi Köngäs.

Väistämättä nousee mieleen ajatus: Onko ihminen noista ajoista mitenkään viisastunut. Aina lukeminen ei suinkaan ole hauskaa ja mieltä kohottavaa, mutta ajatuksia antavaa se ehdottomasti on.

Mutta nyt: takapihan kaksi jättiläistä, vaahtera ja koivu ovat riisuutuneet. Minun tehtäväkseni jää jälkien korjaaminen. Sinne siis! Lehtikahlaamista on harrastanut vallankin pieni koira, joka melkein hukkuu kasoihin. Tämä kuva tosin ei ole takapihalta, vaan lenkkipolun varrelta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti