sunnuntai 30. elokuuta 2015

Kituviikot meneillään

Nämä ovat aina niitä kirjan kanssa vaikeimpia viikkoja, elämä pelkkää odotusta. Voidaan kutsua ulkopuolelle lain on tulossa pian, sellaisena kuin on, ei ole enää mitään tehtävissä. Sen ilmestymistä odotan, mutta samalla pelkään sen puolesta. Kelpaako se kenellekään, saako se lukijoita, olenko onnistunut kertomaan erikoisen tarinan niin, että se koskettaa: näinkin voi ihmiselle käydä? Aina sitä toivoo, joskus olen joutunut pettymäänkin, niin kuin suurin osa kirjailijoista toisinaan joutuu. Silti työtä vain jatkaa, kun muutakaan ei voi.

Olen sanonut jo monta kertaa aiemmin: rakastan tietojen hakemista ja vallankin niiden löytämistä, rakastan kertomista. Ja tietysti, myös kirjoittamista rakastan. Toivon oppineeni vuosien varrella jotain, mutta omaa työtään on vaikea arvostella. Tai pystyy siihen, mutta vasta vuosien päästä. Siinä vaiheessa, kun omaa kirjaansa lukee kuin toisen kirjoittamaa. Hämmästyy välillä, että näinkö tosiaan olen kirjoittanut. Silloin osaa jo sanoa siitä jotain, en tosin ole varma arvion puolueettomuudesta vielä silloinkaan.

Onneksi juuri tähän hetkeen osui iloinen kutsu haastateltavaksi juuri tästä tulevasta. En tosin pääse tilaisuuteen, olen silloin matkoilla, mutta pyyntö osoitti, että aihe herättää kiinnostusta. Jo siitä olen iloinen. Ja toivon, että pääsen paikalle joskus myöhemmin.

Eiliselle osui myös Tietokirjapäivä ja vierailu Sotkamon kirjastossa kertomassa lähinnä tietokirjojen kirjoittamisesta. Kyllä vain ihmiset ovat paljon välittömämpiä ja puheliaampia Kainuussa kuin täällä pääkaupunkiseudulla. Tilaisuus oli mukava ja lämmin, kaksi tuntia hurahti aivan huomaamatta. Olin etukäteen pelännyt puhuvani siellä itsekseni, mutta kuulijoita olikin juuri sopivasti. Kiitos, ja iloiset terveiset kirjaston väelle!

Jopa Vuokatin-Kajaanin välisellä osuudella syntyi bussikuskin kanssa hauska juttuhetki. En puheluttanut kuljettajaa, en, vaikka kieltolappua ei näkynytkään. Hän jutteli mielellään, niin kuin tietysti minäkin, kun kuski kerran aloitti. Kajaanin torin varrella kioskilla oli oikein pitkä keskustelu tuntemattomien kanssa, ja vielä lentokoneessa stuertti puhu selvää sikäläistä murretta ja oli muutenkin mukava ja hauska.

Tahtoo Kainuuseen pian uudelleen!

maanantai 24. elokuuta 2015

Sähköistä taistelua

Vai onko se taiteilua. Tämä vajaa kolme vuotta vanha koneeni alkoi ryppyillä pelottavassa määrin. Avautui, jos suvaitsi ja pimensi ruudun milloin sille tuulelle sattui. Oli siis pakko tehdä jotain. Ohjeen mukaan vain tehdasasetusten palauttaminen ilmeisesti auttaisi tässä tapauksessa.

Yritin ottaa talteen kaiken tärkeän, mutta näin jälkikäteen huomaan Thunderbirdin häipymisen myötä kaikkien sähköpostiosoitteitteni ja tallennettujen postieni kadonneen. Kuten sähköposti, hävisivät kaikki itse lataamani ohjelmat, muutama niistä töiden kannalta hyvin tärkeä. Jopa Word kuului kadonneisiin.

Ensin Microsoftin kaveri väitti, ettei siellä mahdeta mitään asialle, mutta Microsoftin chatin kaveripa mahtoi. Antoi linkin, jonka kautta Word sievästi palasi kaikkine ominaisuuksineen. Varmuuskopiotikulta se myös otti kiltisti vastaan kaikki vanhat tiedot. Hyvä niin. Jäin vain miettimään, että jos olisin uskonut puhelimen varman tuntuista kaveria, olisin saanut maksaa ohjelmasta toistasataa euroa uudelleen. Ei hyvä niin.

Scriveneriä en ole vielä palauttanut, mutta eiköhän tuokin onnistu. Tikulla kaikki sieltäkin sentään on. Mutta työpäivä tähän on kulunut jo tässä vaiheessa vallan keposesti. Tekniikan kanssa mietin välillä väkisinkin, kumman tässä oikeastaan pitäisi olla palvelija, mutta kumpi sitä lopulta aivan liian usein on.

Tänään puhutaan syntymäpäivistä. Olen kerran sattumalta osunut illallisilla pöytään, jossa vierustoverina oli juuri samana päivänä syntynyt mies. Toisena pöytäkaverina osui olemaan tilastomies, joka osasi kertoa, montako meitä sinä päivänä syntyi. Reilusti alle sata, joten aika pieni todennäköisyys on osua sattumalta samaan pöytään ja vielä kuulla tarkka luku syntyneiden määrästä.

Tämän päivän lopputulema on vanha kunnon: väsynyt mutta tyytyväinen. Se vasta onkin hyvä!



tiistai 11. elokuuta 2015

Kuikan kutsu

Ensimmäisen kerran tänä kesänä saatoimme pitää ikkunoita auki viikonloppuna mökillä käydessämme. Niinpä myös ensimmäisen kerran tänä kesänä kuulin kuikan kutsun kesäyön hämärässä. Se on niin täynnä jotain selittämätöntä salaperäistä kaihoa, että aina sen kuullessani tunnen syvää kiitollisuutta. Päivisin kuikan ääni kuuluu tietysti useinkin, mutta silloin se ei sävähdytä ihan samalla tavalla. Hyvän mielen se silloinkin tekee, totta kai, sillä kuikka on minun sielunlintuni.

Meillä Suomessa luonto on vielä lähellä ja useimmille meistä tärkeä. Siskoni asuu Amerikassa ja kertoi sieltä lastensa leirillä valvojana olleen kokemuksia. Mukana oli esimerkiksi pieni newyorkilaistyttö, joka ei uskaltanut nukkua öisin. Ovessa oli vain yksi lukko seitsemän sijasta ja ympärillä täysin arvaamaton pelottava luonto. Lapsi oli kotonaan vain kaupungissa.

New Yorkissa ja sen lähistössä on aivan ihania puistoja, vettäkin siellä on ympärillä, mutta kuikan huutoa siellä ei koskaan kuule. Siinä syy, miksi en haluaisi asua siellä.

Eivät tämänkertaisen mökkiretken ilon aiheet kuikkaan jääneet. Oli myös laulujoutsenen joiku yössä ja auringonlaskussa rauhallisesti ohi meloskeleva majava ynnä paljon outoja jälkiä puiden juurilla. Haluaisin päästä näkemään myös tämän salaperäisen hiippailijan. Ja tietysti oli oma tänään puoli vuotta täyttävä kääpiösnautserin pentumme, joka nauttii jokaisesta hetkestä maalla.

Kirjoitusaiheet ovat olleet hetken hautumassa. Hyvässä vauhdissa oleva seuraava aihe kiinnostaa tiedon karttuessa aina vain enemmän. Uusi aivan erilainen yhteistyö graafikon kanssa muotoutuu pikku hiljaa ja tekee uteliaaksi. Mihin se retki mahtaa meidät viedä.

Hyväntuuliseksi tekevä seuraavan kirjan ilmestymisen odotus on sentään tällä hetkellä päällimmäisenä. Ehtiikö se mukaan Sotkamoon, jonne olen menossa vierailulle kuun lopulla? Olen siellä puhumassa tietokirjojen tekemisestä lähinnä lapsille ja nuorille, mutta paljon taustatyötä vaatinut aikuisten romaani mahtuu kyllä juttuihin hyvin mukaan. Varsinkin jos se on uudenkarheana kainalossa.

Tässä tämän hetken päällimmäiset. Entä sinulla?