maanantai 27. heinäkuuta 2015

Silmälaseista, kirjoista ja viisivuotiaasta

Haa, ei enää mitään tekosyytä olla kirjoittamatta tänne lievästi laiminlyötyyn blogiini. Taitto tarkastettu pariin kertaan, kantarelleja kerätty, samoin mustikoita, koiraa koulutettu, ommeltu jopa miehen pudonnut nappi. Uudet silmälasitkin ovat nenälläni helpottamassa elämää.

Niin, silmälasit. Minulla on laseissani sylinterikorjaus (toivottavasti tämä on oikea termi), jota on vaihdettava suunnilleen kolmen vuoden välein, sillä virhe silmissäni vaihtaa paikkaa. Joskus olin siitä melkeinpä tyytyväinen, oli aina hyvä syy hankkia uudet lasit, jotka sentään vaikuttavat ulkonäköön jonkin verran. Iloisuus on kuitenkin selvästi vähentynyt tulojen putoamisen myötä. Pokista selviäisin suht pienin kustannuksin, mutta lasit maksavat. Onneksi lasien kanssa näkö on hyvä, joten en sittenkään valita. Maailmassa on niin paljon katseltavaa.

Ja luettavaa, sitäkin on. Paljon. Viimeksi olen lukenut Holmila - Mikkosen: Suomi sodan jälkeen. Pelon, katkeruuden ja toivon vuodet 1944-49. Aika liittyy tulossa olevaan kirjaani, joten tiesin siitä tässä vaiheessa jo huomattavasti enemmän kuin ennen tätä työtäni. Silti kirja antoi vielä paljon uutta.

Tuntuu siltä, että ryhdynpä lukemaan mistä ajasta tahansa, se tempaa aina mukaansa. Kuinka paljon luetusta lopulta jää tarkasti mieleen on epävarmaa, mutta oikea käsitys asioista varmasti vahvistuu. Olen kovasti samaa mieltä tutun sloganin kanssa: Lukeminen kannattaa aina.

Juuri nyt surullisesti esillä oleva Pohjolan lastensuojelulaitos oli muutaman kilometrin päässä kodistani vuoden verran Muhoksella asumisemme aikoihin. Sen nimi oli silloin Pohjolan poikakoti ja sen sanottiin olevan vaikeimpien poikien sijoituspaikka. Olin pikkutyttö ja pelkäsin vähän paikkaa, josta kävimme aina välillä ostamassa kai vihanneksia. Kotona keskusteltiin kovasti pienestä kiltin tuntuisesta viisivuotiaasta pojasta, joka oli talon nuorin asukas. Mitä viisivuotias teki laitoksessa, mitä hän siellä oppisi, minkälaiseksi kasvaisi. Säälin poikaa kovasti. Minkälaiseksi hänen polkunsa tosiaan mahtoi muodostua, nousee aina mieleeni Pohjolan laitoksesta puhuttaessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti