sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Blondipassi

 

Olen hosuli, joka jättää pakkaamisen viime tinkaan. Aina. Vaan sittenpä se jonain päivänä kostautuu. Näin kävi:

Pari viikkoa sitten oli edessä lähtö Albaniaan puolen päivän maissa, joten aamulla ei matkalaukussa ollut vielä yhtään tavaraa. Yksi matkakumppaneista soitti huomanneensa miehensä passin vanhentuneen ja miehen syöksyneen Seutulaan pikapassia hakemaan. Passin pitäisi kaiken lisäksi olla voimassa matkan jälkeen kuusi kuukautta, sillä meillä oli välilasku ja muutamia tunteja Istanbulissa. Tämä oli täysin uusi tieto minullekin. "Olipa hyvä, että huomasit ajoissa", kehuin soittajaa.

Puhelun jälkeen iski mieleen epäilys. Ja kyllä, passini ei olisi voimassa edes Albanian vaatimaa kolmea kuukautta, uutta määräystä, jota en ollut huomannut. Vähän kiire siinä tuli minullekin. Pakkaaminen kesti ehkä viisitoista minuuttia, varmuus siitä, että jotain puuttuu aika paljon pitempään.

Yllättävän pian passin saaminen poliisiasemalla kuitenkin onnistui, sillä olin ainoa asiakas. Ja niin minulla sitten oli kädessäni herkän vaaleanpunainen passi, voisi sitä kai blondipassiksikin kutsua. Ja kutsuttiin. Minä sain omani kanssa olla rauhassa, mutta miespuolinen matkakumppani oli jatkuvan ystävällismielisen naljailun kohde. Jokainen vaaleanpunainen vaate ja tietysti huiman korkeakorkoiset vaaleanpunaiset bling-bling-kengät hänen olisi pitänyt piipahtaa ostamaan.

Loppujen lopuksi selvisin pakkauksillani aivan hyvin, mitään lisää ei tarvinnut ostaa. En taida kuitenkaan suositella pakkaamistavaksi. Ihan vain hermojen säästämiseksi. Sen sijaan kaunista, ystävällistä, erittäin edullista, historiantäyteistä ja monin tavoin yllättävää Albaniaa suosittelen
lämpimästi.                                                                                                                                                                                                             


Sinisen silmän lähde on niin häikäisevän sininen, ettei kuva pysty sitä toistamaan. Sinensä se saa syvyyksistä, joihin sukeltajat eivät ole yrityksistään huolimatta päässeet. Luonto ympärillä puolestaan on kosteuden ansiosta monenvihreää ja kukkaloistoa täynnä.
 


Tässä sen sijaan ollaan Gjirokastërissa, josta Ismail Kadare on kirjoittanut Kivisen kaupungin kronikan. Suosittelen, vaikka ei Albanian-matka olisikaan suunnitelmissa. Kadarella on muitakin lukemisen arvoisia kirjoja. Ja kuten kuvasta näkyy, vanha kaupunki on todella kivinen. Sen valtava linna on hyvin säilynyt.







 

Matkan varrella saatoimme ihailla myös pienen ravintolan ali syöksyvää putousta, joka alkoi vuoren seinämästä.


Huomaan aina jälkikäteen, että kuvaan harmillisen vähän ihmisiä. Tässä lähes ainoa tien varrelta kuvattu suurta lammaslaumaansa kaitseva paimen lempeine hymyineen.
 
Jostain syystä en onnistu tällä kerralla kuvien liittämisessä niin, että kokonaisuus näyttäisi edes jotenkin järkevältä. Ei voi mitään, ehkä kohta on aika vaihtaa blogipohjaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti