maanantai 16. helmikuuta 2015

Ajattelevat koneet

Olen huomannut monen kirjoittajan tuskailevan ennakkosyötön kanssa, vaikka toisaalta koneen ehdotukset tietysti myös huvittavat. Itse otan ennakkosyötön päältä pois laitteistani heti kättelyssä. Useinhan laite ei tunnusta edes oikeaksi vähänkin harvemmin käytettyä tai vanhahtavaa sanaa, joten ennakkosyötöstä tulee vain lisähommaa.

Viime vuoden alussa hankitun siivousrobottimme Miinan kanssa huomasin lauantaina laitteiden suunnittelijoiden jo miettivän keinoja, joilla käyttäjä voisi tuntea mahtavuutensa kuin ennen vanhaan rouvat piikojensa kanssa. Miina kieltäytyi toimimasta, valitti vain, ettei näkymä ole oikein selkeä. Etsin apua ohjekirjasta, mutta eipä löytynyt. Lopulta keksin kirjoittaa virhekoodin Googleen. Sieltä löytyikin heti apuvideo, jossa näytettiin, miten Miinaa pitää potkia väkisin eteenpäin, kunnes se ymmärtää, ettei työtä noin vain laisteta. Ja katso, nyt Miina toimii taas. Varmuuden vuoksi on kai syytä kertoa myös, ettei potkimiseni ollut holtitonta ja raivoisaa, vaan pikemminkin kannustavaa.

Onneksi on kuitenkin Miina, sillä kirjoitustyöhöni liittyvien lähdekirjojen ja -tietojen paljous alkaa jo tuntua liialliselta. Kun luen ja luen, teen muistiinpanoja ja kirjoitan Scriveneriin tiedoston toisensa jälkeen, jään aina välillä ihmettelemään: entä sitten. Tiedän varsin hyvin, että valtaosa tästä lukemisesta saa luvan jäädä vain omaksi taustatiedokseni, sillä en ole tekemässä puhdasta tietokirjaa, vaan romaania, jonka ajankuvaan ja tietoihin voi luottaa. Mutta kun aika ja sankarittareni elämä ovat valtavan suuria tapahtumia ja aatteita täynnä, miten ne ikinä voivat näin pienessä päässä jossain vaiheessa järjestäytyä? Ihan totta, tämä alkaa jo tässä vaiheessa huolestuttaa aika lailla.

Vaikka missään nimessä en tietenkään aio luovuttaa. Aurinkokin jo paistaa, eiköhän sieltä virtaile lisää energiaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti