tiistai 26. elokuuta 2014

Tapaamisia siellä ja täällä

Taivas viskoo välillä vettä varsin kiivaasti, välillä sen sinessä seilaavat ihanat kumpupilvet. Tunnen myötätuntoa taivasta kohtaan, sillä en itsekään osaa oikein päättää, ollako kova vai pehmeä, suu mutrussa vai hymyssä, pohdinko epäkohtia vai hyviä asioita. Molempia on riittävästi.

Ainakin aloitan hyvistä. Helsingin kirjailijoiden viime viikolla Taiteiden yönä järjestämä Kirjailija sukupolvensa tulkkina oli taas täyspainoinen kattaus ja veti talon väkeä täyteen. Eikä yleisö voisi parempi olla. Kirjojen ystävien kesken vallitsee jonkinlainen hieno yhteenkuulumisen tunne, ja se antaa mukavan pohjan yhdessäoloon. Takahuoneessa esiintyjien ja haastattelijoiden posket hehkuivat ja tunnelma oli korkealla.

Seuraavaksi olen menossa torstaina mukaan Selkokirjallisuus-seminaariin, tietysti taas Villa Kiveen. Olin välillä pois Selkokirjatyöryhmästä, nyt taas mukana. Kirjat ovat alkuajoistani parantuneet valtavasti, mutta aina niille on ollut ja on vaikea löytää kustantajia. Painokset jäävät pienehköiksi, vaikka tarvitsijoita on yhtä paljon kuin ministeri Rädyn näköpiiristään hukkaamia pienituloisia, puoli miljoonaa. Luulen silti, että keskustelu jäisi melko vaimeaksi, jos joku kysyisi julkisuudessa: Kuinka moni nyt selkokieltä tarvitsee?

Tarvitsijoita on monenlaisia, kasvavana ryhmänä maahanmuuttajat. Tarpeetkin ovat hyvin erilaiset. Luki-vaikeus voi olla niin professorilla kuin kehitysvammaisellakin. Myös maahanmuuttajilla lukutaito jopa omalla kielellä on varsin eritasoista. Vähän lukeva nuori voisi saada potkua kirjoista kiinnostumiseen helppolukuisten mutta vauhdikkaiden ja oivaltavien selkokirjojen kautta.

Selkokirjatyöryhmään kuulumisessa on kirjailijalle yksi selkeä hankaluus. Työryhmän jäsen ei itse saa julkaista. Tai saa tietysti, mutta ei saa siihen apurahaa, joka on melkein ainoa kirjasta saatava tulo. Olen jo pitkään hautonut aihetta, joka olisi kiva joskus toteuttaakin. Ehkä työryhmästä on taas pian lähdettävä, jos  haluan julkaista.

Tälle viikolle on vielä kivaa tiedossa. Viikon lopulla pääsen vierailemaan tilaisuudessa, jota odotan kovasti. Kuhmoisissa järjestetään elokuvapäivät, joissa lauantain sankareina seikkailevat Histamiini ja kaverit. Pääsen pitkästä aikaa kertomaan Histamiinin vaiheista.

Kun nyt päivästä toiseen luen maamme historiaan liittyviä asioita oikein ajatuksen kanssa, on välillä hyvä hengähtää kevyemmissä merkeissä. Histamiini, Titiina ja Pirpo ovat paikalla alkuperäisinä marionetteina. En ole nähnyt niitä moneen vuoteen. Histishän on vähän niin kuin kotoa muuttanut lapsi, jota on välillä kovasti ikävä. Kuhmoisissa on siis odotettavissa sukutapaaminen.

En muuten tiennyt sitäkään, että Kuhmoisten lukio on nykyisin hevospainotteinen, tai jotain tämmöistä. Sinne siis tulee hevosista kiinnostuneita nuoria ympäri Suomea. Mitähän kaikkia painotuksia lukioissa nykyisin mahtaa ollakaan? Olisi kiva nähdä jonkinlaista luetteloa eri vaihtoehdoista.  

Tällä viikolla siis Villa Kiveä ja Kuhmoista. Hauskaa!

2 kommenttia:

  1. Raili

    Terveisiä Histamiinille ja kumppaneille. Terveisiä myös kustantajalle, että Histamiinin uudet seikkailut olisivat ERITTÄIN tervetulleita. Pienille, esim. eskari-ikäisille ja ekaluokkalaisille tarvitaan kipeästi helppolukuista luettavaa varsinkin, kun helppolukuiset sarjat on jostain käsittämättömästä syystä lopetettu.

    Tervetuloa takaisin Histis ja kaverit!

    T von L

    VastaaPoista
  2. Kiitos, T von L. Samanlaista viestiä olen kuullut muiltakin. Selkeästi merkittyjä helppolukuisia sarjoja kaivataan takaisin. En ymmärrä, miksi ne lopetettiin. Painoksetkin olivat ymmärtääkseni aivan riittävän suuria. Eilisessä seminaarissa nousi taas selvästi esiin tarve helppolukuisiin kirjoihin erityisesti nuorille.

    VastaaPoista