keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Tosipaikassa

Nyt olen siinä tilanteessa, jota pelkäsin, ja joka nytkin pelottaa. Olen hionut ja hionut käsikirjoitustani ja nyt tarvitsisin hyvän toimittajan vielä vähän tökkimään kylkeen, jos tarvetta on. En tiedä, onko. Kirjoittamisen tässä vaiheessa alkaa olla aika turta omalle tekstilleen. Minusta tulos näyttää kutenkin varsin julkaisukelpoiselta, ja niin pari luottolukijaanikin on vakuuttanut.

Vaan kun ei ole sitä toimittajaa, ei edes kustantajaa tällä hetkellä. Eikä tilannekaan ole paras mahdollinen. Kaunokirjallisuus on viime vuonna myynyt vähemmän kuin edellisenä, tosin lasku ei mielestäni ole millään lailla hälyttävä. Maallamme on nyt meneillään  taloudellinen notkahdus, kaikessahan se tietysti näkyy. Kirjastojen lainauslukuja en tiedä, mutta uskon, että ihmiset kaikesta huolimatta lukevat. Uskon lujasti.

Myyntiluvuissa jaksaa aina hämmästyttää se, miten kapea meidän paljon myyvien kirjailijoidemme kärki on, kun titteleitä on kuitenkin niin hurjan paljon. Vai onko niin juuri sen vuoksi? Tunnetuimmat ja mainostetuimmat kirjailijat ja kirjat näkyvät, suurin osa jää jokseenkin näkymättömäksi.

Kysyin kerran yhdeltä kustannuspäälliköltä, miksi vain jo ennestään tunnettuja kirjailijoita mainostetaan. Vastaus oli, että kustannustalot kilpailevat keskenään myyvimmistä nimistä. Heidän kannattaa mainostaa vain valittuja. Niin kai se sitten on. Markkinoijat markkinoivat, me tavalliset kirjailijat kirjoitamme ja toivomme, että joku löytää kirjamme. Onneksi omalta osaltani voin sentään iloita viime vuoden ainoastani, Iivari-tontusta karkuteillä. Se meni ihan mukavasti.

Mutta nyt: pidä peukkuja, että löydän uuden ihanan kustannustoimittajan itselleni. Ja edelleen olen sitä mieltä, että hyviä kustannustoimittajia varten pitäisi olla erillinen eläkelaki, joka vallan yksinkertaisesti kieltäisi heiltä eläkkeelle lähdön!

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Päivän uhka

Näin heti vuoden alussa olen päivittäin saanut ainakin yhden pohtimisen aiheen. Usein pohdin nimenomaan sitä, onko tuo puhuja nyt ihan tosissaan. Aloitetaan vaikka tästä:

Historia pois kouluopetuksesta. Kouluopetuksen pitää kehittyä, vastata ajan haasteisiin. Mitä siinä historialla tekee, se on ollutta ja mennyttä, aikoja sitten elettyä elämää. Ketä kiinnostaa!

Myönnän, ettei historia koulussa alkuun kiinnostanut minuakaan, sillä se oli silloin enimmäkseen sotia ja vuosilukuja. Historian opetus on nykyisin onneksi aivan toista ja varmaan sitä voidaan edelleen kehittää parempaan suuntaan. Minulle historia aukeni vasta, kun oivalsin historiallisten henkilöiden todella eläneen, olleen fyysisiä ja psyykkisiä olentoja aivan kuten me nyt. Vielä suurempi asia oli tajuta, etteivät aikaisemmin eläneiden ihmisten tunteet juurikaan poikenneet nykyisistä. Kulttuurit tietysti vaihtelivat, niin kuin ne vaihtelevat nytkin. Mutta mitä enemmän menneisyydestä tiedämme, sitä enemmän tiedämme itsestämme, siitä miten meistä on tullut, mitä on tullut.

Niin se vain on. Moni hyvä asia olisi voinut vahvistua ja monelta huonolta olisimme voineet säästyä tuntemalla paremmin menneisyyden tapahtumat.

Nämä tuntuvat niin itsestäänselvyyksiltä, että tuntuu ihmeelliseltä miten ne voidaan kyseenalaistaa. Niin silti on tehty.

Jatketaan tällä:

Taidenaineita on vähennettävä, että saadaan lisää tunteja teknisiin ja matemaattisiin aineisiin. Niin kai se oli. Taidenaineet antavat lapsille mahdollisuuden löytää oma luova puolensa, ja ilman luovuutta ei onnistu oikeastaan mikään asia. Juuri sitä meidän pitäisi lisätä ja vahvistaa, ei suinkaan vähentää. Luovuuden avulla matemaattiset yhtälötkin aukeavat helpommin. M.O.T.

Otetaan vielä tämä:

Sivukirjastot ovat vaarassa kaikkialla. Tästä puhuin jo aiemmin, mutta pakko siitä on jatkaa vielä vähän. Jos ihmisillä ei ole suht vaivatonta pääsyä kirjojen kimppuun, ainoa kulttuurianti autottomille on televisio. Siihenkö me tosiaan pyrimme?

Onneksi sentään olen löytänyt ihanan innostavia, luovuudessaan aivan mahtavia suomen kielen opettajia ja kirjastoihmisiä, joiden työskentelyä pääsen edes vähän sivusta seuraamaan. Uhkia on, mutta on myös niitä vastaan taistelevia valoisia ihmisiä. Kiitos heistä!

perjantai 10. tammikuuta 2014

Tervetuloa arki!

Pyhät ovat kivoja oman aikansa, mutta nyt niitä on ollut jo vähän liian kanssa. Tuntuu hyvältä, että on taas arki. Voin ottaa yhteyksiä sinne, minne asiaa on, ja yhteydet toimivat taas. Ylimääräistä harmia, ja kyselyjä omalla kohdallani on aiheuttanut se, että Saksassa asuvan tyttäreni perhe ei ole saanut joulupakettiaan vieläkään. Toivo alkaa jo hiipua. Suomeenkaan se ei ole palannut.

Vaikka olen kuullut muutamista hävinneistä postilähetyksistä, me Suomessa voimme yleensä luottaa siihen, että posti kulkee perille, joskus aivan vaillinaisella osoitteellakin. Tässä paketissa osoite oli oikein ja selvä, se oli lähetetty hyvissä ajoin ennen joulua, ja - tietenkin - siellä oli aika monta lahjaa, joista kaikkia en edes pystyisi uudelleen hankkimaan vaikka yrittäisin.

Vasta tällaisissa tilanteissa huomaan, miten tottunut olen siihen, että järjestelmämme on yleensä luotettava ja toimii. En ole edes tullut vakavasti ajatelleeksi, että postipaketti järjestäytyneestä Suomesta mielestäni myös varsin järjestäytyneeseen Saksaan voisi kadota. Pidän silti vielä peukkuja, että niin ei olisi lopullisesti tapahtunut nytkään.

On paljon asioita, joita pitää aika itsestään selvinä, koska ne ovat niin tärkeitä. Niinkin hienoa järkestelmää kuin kirjastolaitostamme ollaan kuitenkin pala paralta nakertamassa. Monia sivukirjastoja on jo lakkautettu ja uhka lepää vielä useamman päällä.

Erityisen tärkeitä lähikirjastot ovat niille, jotka eivät ajele näppärästi omalla autollaan vähän pitemmällekin: lapsille, vanhuksille, autottomille. Eikä kirjasto totisesti ole vain keski-ikäisten naisten rakkausromaanien lainauspaikka, kuten eräskin kunnanvaltuutettu on vähän aikaa sitten esittänyt. Ehkä paikalliset kirjastoihmiset voisivat kutsua miehen tutustumaan kirjastoonsa. Tässä ovat taas joutuneet kilpailijoiksi kirjaston käyttäjät ja liikunnan harrastajat. Valtuutetulle voi olla yllätys sekin, että varsin monet harrastavat molempia lajeja.

Sääli jokaista, joka ei ole kirjastoaan löytänyt ja käyttänyt. Kirjoilla on monia etuja, yksi niistä se, että huomaa maailmassa olevan muunkinlaisia ihmisiä ja muunlaista ajattelua kuin se ainoa oikea, eli oma.