maanantai 20. toukokuuta 2013

Porinaa painoksista

Käsikirjoituksen jättämisen jälkeen on ollut niin tyhjä olo, että en ole päässyt edes tänne Bloggeriin vähään aikaan. Sen sijaan katsoin avautunein silmin ympärilleni kotona ja kauhistuin. Nyt olen pessyt kaikki matot ja tilanne on kohentunut niin paljon, että voin olla tyytyväisehkö.

Näinä vuodenaikoina tulevat aina totuuden hetket kustantajien avustamina. Myyntikäyrät tuntuvat jatkavan laskua. Se on kuitenkin yleinen ilmiö, joten se ei kauhistuta niin paljon henkilökohtaisesti kuin yleisilmiönä. Painokset taitavat jatkaa kasvamista vain kapean ja hyvin mainostetun kärjen kohdalla, mikä ilman muuta saattaa ennen pitkää kaventaa tarjontaa jo liikaa. Jonkin verran kapenemista olen jopa toivonut, sillä tämänkokoiseen maahan tittelimäärät ovat alkaneet tuntua aika huimilta. Hyvätkin kirjat jäävät silloin helposti löytymättä. Kultainen keskitie olisi paras, mutta ilmiöillä on tapana vöijyä laidasta laitaan. Nähtäväksi jää, miten tässä käy.

Yllättävä ilmiö taas on ollut parin kustantajan uusi käytäntö jättää kirjoista pois painoaika, -paikka ja painosluku. Luulisi kirjasta otetun uuden painoksen olevan hyvää mainosta sekä kirjailijalle että kustantajalle. Painoaika ja -paikka ovat taas aina olleet kiinnostavia, varsinkin vanhojen kirjojen kohdalla. En ymmärrä, mitä hyötyä niiden poistamisesta on kenellekään. Kertokaa, jos tiedätte.

Mutta jotain hurjan kivaakin sentään tapahtuu. Muutamat lasten- ja nuortenkirjailijoistamme ovat lyöneet itsensä kunnolla läpi kansainvälisillä markkinoilla. Viimeisimpinä Salla Simukka ja Siri Kolu. Lämpöisiin onnitteluihini liitän hartaan toiveen ja aika lailla uskonkin siihen, että tämä trendi vain jatkuisi ja laajenisi.

Nyt Blogger ei oikein halua tehdä yhteistyötä kanssani. Olen joutunut avaamaan sen uudestaan jo moneen kertaan tämän kirjoittamisen aikana. Joten annan periksi. Ja eikö tuossa jo päällimmäiset olleetkin.

perjantai 10. toukokuuta 2013

Ensimmäisellä etapilla

Aah! Käsikirjoitus ensimmäiseen kertaan loppupisteessä. Mikä ei suinkaan tarkoita, että työ olisi läheskään valmis, mutta aika pitkällä se tässä vaiheessa jo sentään on. Voin huokaista hetken, ennen kuin käyn sen kimppuun uudelleen.

Oikeastaan pitäisi malttaa huokaista niin pitkään, että vähän etääntyisin jo tehdystä. Silloin tekstiä pystyy tarkastelemaan pikkuisen viileämmin, ja se taas on ainoa tie osata parantaa sitä. Minun täytyisi siis alkaa tehdä jotain aivan muuta välillä ja sen jälkeen tutustua kässäriin kuin se olisi jonkun muun kirjoittama.

No, hah! Tuo ei tietenkään onnistu, vaikka teoriassa se tosiaan olisi hyvä lähestymistapa. Ei muisti ihan noin lyhyt ole. Toisentyyppisen työn tekeminen välillä auttaa kuitenkin pieneen etäännyttämiseen, kunhan sitä toista tekee riittävän pitkän ajan. Paha tapani on kuitenkin työntää työ hyllylle, päättää lujasti jättää se sinne pariksi kuukaudeksi - ja rynnätä sen kimppuun viimeistään viikon päästä. Kun niitä uusia ajatuksia ja korjauksia putkahtelee päähän kaiken aikaa, pakkohan niitä on välillä viedä käsikirjoitukseen.

Tiedän, että parina seuravana viikkona syntyvät uudet ajatukset ja korjaukset ovat kuitenkin vielä tiukasti vanhassa kiinni, joten pitäisi tosiaan pystyä unohtamaan vähäksi aikaa koko juttu. Vasta sen jälkeen voisi työhön olla jotain tuoretta vietävää .

Nyt seuraa siis lupaus: En koske tähän käsikirjoitukseen enää tässä kuussa, vaan aloitan yhtä uutta ideaa. Uusi on luultavasti tuhoon tuomittu jo lähtötilanteessa, mutta ei se mitään. Ensin se on tutkittava, kun kerran on aivoistani sopivankokoisen kolon löytänyt. Kitkemisen aika voi hyvinkin tulla, mutta sen teen sitten aikanaan.

Siispä punarinnat, satakielet, peipot ja muut laulelijat. Juuri nyt kirmaan luoksenne ja haastan teidän kilpalaulantaan. Aina kevät ja kirjan ekan etapin saavuttaminen yksien laulukilpailujen väärtti on!

perjantai 3. toukokuuta 2013

Ei tieto aina lisää tuskaa

Tein veroilmoitusta ja totesin lainanneeni viime vuonna taustamateriaaliksi lähinnä jo varastoihin kätkettyjä kirjoja 16, lisäksi olen saanut aika monta lainaksi myös suoraan. Ostanutkin olen ja lukenut muutamia sellaisia, joita saa vain lukusaliin. Lehtien ja oikeuden pöytäkirjojen lukemiset tulevat tämän lisäksi. Ja kaikki tämä yhden pienen romaanin taustoiksi. En taida olla ihan viisas.

Tosin juttu on kyllä niin, ettei käsikirjoitus ehkä noin perusteellisia taustoituksia tarvitsisi, luen niitä pikemminkin omaa uteliaisuuttani. Jokainen aikuistenkirjoistani on syntynyt samasta syystä. Nytkin olin tekemässä toista, kun tämä juttu hypähti silmille. Kun itselleni tulee halu tietää enemmän, oletan asian kiinnostavan muutamaa muutakin. Onneksi ovat kiinnostaneet. Myynnillä en eläisi, mutta kirjoja lainataan kirjastoista paljon. Työni ei siis ole mennyt hukkaan. Eikähän se hukkaan menisi, vaikka ei edes kirjaa syntyisi. Olen saanut tyydyttää omaa uteliaisuuttani.

Yllättävän monet kerrat kirjoja tehdessäni olen huokaissut: Ja tästäkään en ole tiennyt mitään. Wau! Voin siis vakuuttaa, ettei ainakaan enimmäkseen tieto ole lisännyt tuskaani, vaikka on se toki sitäkin tehnyt. Unelmien varjojen tuottama tieto lisäsi sitä aika usein. Sama kokemus oli Koukussa-kirjan kanssa. Nuorten narkkareiden tosipohjaisiin vaiheisiin tutustuminen masensi pitkäksi aikaa.

Ennen kuin voin luovuttaa veroilmoituksen on vielä syöksyttävä mökille korjaamaan oman typeryyteni hedelmä. Vein vanhan tietokoneeni sinne ottamatta ulkoiselle muistille muutamia tärkeitä tiedostoja ja poistamatta yhtä sun toista, jonka ei ole tarkoitus joutua vieraiden käsiin. Mökkiturvallisuuttahan ei koskaan voi tietää. Tarkoitus oli tietysti ollut, mutta pääsipä taas kerran unohtumaan. Joskus tämä keskittyminen käsikirjoitukseen saattaa siis olla haitallistakin. Toisaalta, ihanaa mennä taas mökille katsomaan kevään edistymistä. Jäät ovat varmasti jo lähteneet.

Pidä peukkua, että kuikat ovat palanneet!