keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Entä jos en olisikaan kirjailija

Niin, jospa minusta ei koskaan olisi kirjailijaa tullutkaan. Miten se vaikuttaisi elämääni? Arvailujahan jossittelut aina ovat, mutta olen melko varma, että elämäni olisi paljon paljon tylsempää. Taidankin seuraavaksi antaa plussia ja miinuksia asioille, jotka kirjoittaminen tuo tullessaan.

Lukisin tietysti paljon, epäilemättä enemmän kuin nyt, sillä oma kirjoittaminen vie lukemiselta liiankin paljon aikaa. (-) Lisäksi kirjoittamiseeni kuuluu paljon "pakollista" lukemista. Vaikka kirjoittaisin romaania, on etsittävä monenlaista aiheeseen liittyvää tietoa. Osa tästä pakkolukemisesta on suorastaan tylsää, huonosti kirjoitettua tai asian vierestä (-). Osa taas on niin kiinnostavaa, että on pakko aina välillä juosta lukemaan sitä ääneen kumppanille. Ja koska kirjoitan vain aiheista, jotka itseäni kiinnostavat, tulen nuuskineeksi tietoa, jota muuten en ainakaan yhtä perusteellisesti muuten etsisi (+).

En eläisi kirjoittajan sykleissä, eli välillä tuskaillen päivästä toiseen (-), välillä flowssa, kun kirjoittaminen sujuu kuin tanssi (+). En odottaisi kynsiä pureskellen toimittajani palautetta, kun hän lukee ensimmäisen kerran käsikirjoituksen (-), mutta en myöskään saisi sitä suunnatonta iloa, jonka saan hyvästä palautteesta (+).

En koskaan saisi jännittäviä puhelinsoittoja, joissa kerrotaan jostain hienon hienosta asiasta, kuten vaikkapa jostain suuresti arvostamastani palkinnosta (++). Niitäkin on onneksi tielleni osunut. Mutta en myöskään lukisi kritiikkiä, josta näkisin, ettei kirjaani ole kunnolla luettu eikä ainakaan lainkaan ymmärretty (-).

En pääsisi aiheita tutkiessani tutustumaan uusiin ihmeen auttavaisiin ihmisiin (++), ympäristöihin, joihin en muuten pääsisi (+) ja luvanvaraisiin arkistoihin (+). Enkä kävisi koulu- ja kirjastovierailuilla, joista tulen aina pois onnellisena nähtyäni niin monta kirjoista ja lukemisesta innostunutta ihmistä (++). Tietenkin kouluissa kuulijoissa on mukana niitäkin, joita lukeminen ei kiinnosta vähääkään, mutta ehkä nekin lapset vierailuista sentään jotain saavat. Niin ainakin uskon.

Sitten tulevat tietysti vielä hurjan oivaltavat ja fiksut kollegat ja toimittajat, joiden tapaaminen ilahduttaa aina (+).

Tätä listaa voisi jatkaa vielä pitemmäksi, mutta olen näköjään jo niin paljon plussan puolella, että on loppuhenkosen aika. Onneksi olen kirjailija! M.O.T.

4 kommenttia:

  1. Raili, minusta on kadonnut se osa, joka halusi tulla kirjailijaksi! Olen menetetty tapaus! En löydä enää sitä kipinää,joka minussa paloi, kun osallistuin novellikilpailuihin ja niitä voitinkin. Tai runokilpailuihin. Tai kirjoitin kässäriä vain laatikon pohjalle piiloon...Nytkin on aihe tai kaksikin, mutta en ole prosaisti. Aion tarjota toisen aiheen sinulle tai Marja-Leenalle, ehkä vedätte siitä pitkää tikkua;-)

    Runoja tulee jos tulee. Niitä en osaa pysäyttää, mutta nyt on taas sillä saralla hiljaista.

    Sen sijaan, sinä tunnustat, että muuten olisi tylsempää. Takuulla olisi! Minä olen herkkä ikävystymäään (jopa seurassa levitoin itseni joskus pois) ja siksi olen aina lukenut: Ei ole ikinä tylsää. Ja sinä kirjoitat mikä sinua kiinnostaa, minä luen, mikä minua kiinnostaa. Nytkin menossa Wassmon Seitsemäs kohtaaminen, joka jo kutsuu minua...

    Kiinnostavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. PS. Olen jättänyt kaksi ovea auki kirjoittamiseen: Jos joku oikein pyytää, kirjoitan puutarhakirjan ja siitä ei totisesti tule tylsä. Ja jos joku oikein anoo, voisin tehdä runokirjan ja minä hommaisin siihen myös kuvat. Mun runoja eivät muut kuvita.

    See!, minusta löytyy muutakin kuin ehdottomuutta;-)

    VastaaPoista
  3. Voi, Leena. Kirjoittaisit varmasti ihanan puutarhakirjan. Runojasi en ole nähnyt kuin ehkä pari, mutta niistäkään en ole varma, joten sitä en osaa arvioida. Tosin monet kritiikkisi ovat puhdasta runoutta.

    Itselläni runokynnys on liian korkea. Mies aina houkuttelee runoilemaan, mutta hän ei niistä kovin paljon ymmärrä (minkä sanon aivan rakkaudella).

    Sataa! Niin paljon olen luontoihminen, että iloitsen siitä. Lopullinen kevään tulo. Kuulin vasta vähän aikaa sitten ihanan virolaisen sanonnan: Huhtikuulla on kesän hymy, mutta talven hampaat. - On sillä nyt jo kesän kyyneleitäkin.

    Nauti sinäkin siellä kevätpuuhissasi, Leena.

    VastaaPoista
  4. Autsch! Tarkoitan tuolla, että en ole varma runoistasi sitä, että en ole ollut varma, ovatko ne sinun kirjoittamiasi. Muuta epävarmuutta niiden suhteen ei ole ollut :)

    VastaaPoista