sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Runollista

Otsikossa on kaksi ällää liikaa, mutta noin se näytti lupaavammalta. Runoista kuitenkin ajattelin naputella.

Runollisuudesta nousi mieleen, miten ällistyin tai pikemminkin närkästyin muinoin ylioppilastutkintolautakunnan äidinkielen aineiden tarkastajan lausuntoa, jossa hän ilmoitti, että paras ylioppilasaine on lyhyt asia-aine. Onneksi siitä on aikaa. Toivottavasti vaikkapa runollisuuskin jo kelpaa.

Luen runoja jokseenkin päivittäin. Nautin niiden kielestä, kielikuvista, nopeista assosiaatioista ja useimmin epäilemättä tarkkaan pohdituista kokonaisuuksista. Silti tunnen itseni täysin amatöörilukijaksi, mikä vähän nolottaa kun sentään olen lukenut niitä jo alle kouluikäisestä. En edes pyri perusteelliseen analyysiin runoa lukiessani. Joskus pidän runosta paljon, vaikka uskon ymmärtäväni siitä tuskin mitään. Toisella, kolmannella, neljännellä kerralla se ehkä vähän avautuu.

Luen juuri tällä hetkellä Markku Pääskysen suomentamaa Odysseus Elytiksen Ylistetty olkoon -kokoelmaa. Pidän siitä paljon, mutta senkin joudun lukemaan varmasti useamman kerran. Tai saan lukea, ehkä pitääkin ajatella niin päin.

torstai 24. helmikuuta 2011

Alku

Kirjoitin jo yhden tekstin ja kämmäsin sen. Näin alkaa siis blogielämäni. Näen siinä jotain samankaltaisuutta syntymäni kanssa. Olin pieni, laiha, ryppyinen ja hyvin pitkätukkainen. Lääkäri sanoi minun laihtuneen juuri ennen syntymääni, ja äiti kertoi, ettei ollut saanut riittävästi ruokaa viimeisinä viikkoina. Siitä on kuitenkin selvitty, ehkä tästäkin.

Kämmitekstissä puhuin tunnelmistani tänään, Suurena Makulointipäivänä. Kustantajani suvaitsee nykyisin ilmoittaa, mitä kirjoja aikoo makuloida, tällä kertaa ilmoitus Pähkinäpuisesta lippaasta tuli peräti kaksi kertaa, että varmasti uskoisin. Tulee tunne, että peukalo on laskeutunut päälle ja likistää tiukasti. Niin varmaan on tarkoituskin.

Kai kirjoja on aina makuloitu, mutta aiemmin tunnettiin sellainen sana kuin hienotunteisuus. En kaipaa makulointitietoa enkä usko vastaanottajista kenenkään ilahtuvan moisesta. En liioin usko ikinä tottuvani siihen, niin kuin kollega väittää omassa blogissaan. En oikeastaan usko hänenkään tottuneen. Paksunahkaisuus olisi hyve, mutta sitä minulle ei ole suotu.

Aion kirjoittaa tässä Kirjaimia-blogissani kirjoista, kirjoittamisesta ja siitä sun tästä, mikä milloinkin sattuu osumaan kohdalle. Mitään tunnustusblogia tästä tuskin tulee, vaikka vannomatta paras. Ystäväni äidiltään oppima totuus on: "Sitä sanaa et sano, jonka päähän et pääse."